Olen juuri 55-vuotta täyttänyt yhden lapsen äiti ja olen saanut ilon toimia myös muutamalle lapsoselle ns lainaemona. Perheeseemme kuuluu myös kaksi pikkuista omanlaisensa persoonan omaavaa Maltankoiraa. Näiden alaisena toimii aivan superrakastettava Amerikanakita uros. Huom ”alaisena” viittaan siihen miten tuo vanhin uros näkee nuorimman. Myös tämä nuorin kunnioittaa ikää ja pyrkii nuoresta iästään huolimatta käyttäytymään vanhempia kunnioittaen. Tässä on minusta hyvä ja luinnollinen malli myös meille ihmisille.
Terveyden- ja hyvinvointialan yrittäjänä, hyvinvointiin liittyvät asiat kulkevat käsikädessä sekä vapaa-ajallani että työssä. Toimin hyvinvoinnin valmentajana, asiantuntijana ja luennoitsijana sekä yksilöille, yhteisöille ja erityisesti työyhteisöille. Olen aikuisopettaja paitsi koulutukseltani myös sielunelämältäni. Opetankin sekä arjessa että työssäni, lasteni mielestä, erityisesti noiden teinien mielestä, liikaakin tietysti. Mutta joku voisi sanoa, jotka minut paremmin tuntevat, että elän niin kuin opetankin. Mikään tiukkapipo en mielestäni ole, koska elämä kaikessa moninaisuudessaan ei ole tehty vankilaksi vaan elettäväksi, niin itseni ja muidenkin iloksi, osaan välillä hellittääkin. Samaa annan asiakkaillenikin: oppia hellittämään ja toisaalta tekemään rajoja itseleen ja muille. On hyvä osata pitää rajoja, käytännössä se ei ole rajoittavaa, vaan pikemminkin vapauttavaa. Rajat on rakkautta; itseä ja muita kohtaan.
Olen Kristitty ja se näkyy toivoakseni myös kaikessa toiminnassani. Lähestymistapani elämään ja ihmisiin pohjautuu kristillisiin arvoihin, ja lähestymistapani hyvinvointiin on kokonaisvaltainen sekä integratiivinen. Ihmisen moniulotteisuuden ymärtäminen ja useiden eri alojen tietämyksen yhdistäminen on se ns. ”minun juttuni”. Tätä lähestymistapaa kuvaa avarakatseisuus, poikkitieteellisyys ja holistinen ihmiskäsitys. Valmennettavilleni tämä tarkoittaa sitä, että tarkastelen terveyttä ja hyvinvointia ihmisen eri osien summana. Eli käytännössä yhden kokonaisuuden osan reistaillessa, muutkin hyvinvoinnin osa-alueet reistaavat. Toisaalta kun yksi osa-alue hoidetaan kuntoon, alkavat toisetkin osa-alueet kuntoutua. Ihmistä kun laitetaan kuntoon, niin on oltava kaksi korvaa ja yksi suu, siitä lähdetään.

Crossfit salikisat @Crosffit Huntti 20216
Liikunta on tärkeä osa elämäntapaani. Olen nuorempana kilpaillut yleisurheilussa ja aikuisiällä Crossfitissa, joten laadukas ruoka, optimaalinen ruokavalio, lepo, stressinhallinta ja palautuminen ovat olleet lähestulkoon aina omassa elämässäni keskeisiä tekijöitä. Olen auttanut monia urheilijoita ja tavallisiakin pulliaisia saavuttamaan tekemisen ja levon välisen tasapainon ja saamaan enemmän irti suorituksistaan. Urheilijoiden ja uupuneiden auttaminen ovatkin sydäntäni erityisen lähellä. Toisaalta kaikki mikä liittyy kanssaihmisteni elämänlaadun parantamiseen, on se sitten vuorovaikutukseen ja kommunikointiin, häiritsevistä uskomuksista ja pelko- ja jännitystiloista vapautumiseen, unihäiriöistä tai stressioireista pääsemiseen, itsensä hyväksymiseen tai muuta terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää, antaa minulle iloa. Kun sinä voit paremmin minä iloitsen. Kun sinä pääset tavoitteeseesi, minäkin pääsen. Kun sinä voitat, minä voitan. Olen hyvinvoinnin valmentaja ja kouluttaja koko sydämestäni.
Olen valmentanut ja kouluttanut, ohjannut, kulkenut rinnalla pian 10 vuotta työkseni. Olen saanut oppia asiakkailtani niin paljon, että sanoissa ei pysty ilmaisemaan sitä, miten kiitollinen olen teistä kaikista. Koska olen hoitanut unihäiriöitä ja tehnyt ravintovalmennusta, paljon, siis todella paljon, niin se ei ole voinut olla vaikuttamatta käsityksiini ihmisestä osana terveyspalvelujen koneistoa. Kohtaamistani moni on jäänyt syrjään tai voinut jäädä jopa kokonaan ulkopuolelle sosiaaliturvasta ja asianmukaisesta hoidosta. Syynä tähän on saattanut olla se, että oikeanlaisen diagnoosin saaminen on kestänyt niin kauan, tai sitä ei ole saatu lainkaan, että yksilö on ajautunut taloudellisestikin jo niin vakavaa tilanteeseen, että siitäkin selviämiseen tarvittaisiin jo muutaman ihmisen voimat. Kun Kela katsoo sinut työkuntoiseksi, vaikka hermostosi on täysin sekaisin, eikä uni onnistu, päätä särkee jatkuvasti ja näkyy silmissä tähtiä, niin silloin ei auta muu, kuin turvautua lähimmäisen rakkaudella toimiviin ihmisiin. Ongelma ns toiminnallisissa häiriöissä on niiden diagnoitavuus. Kun ei saada diagnosoitua, niin silloin systeemi ei tunne sinua, eikä näin ollen Kelakaan.
”Toiminnallisilla oireilla ja häiriöillä tarkoitetaan pitkäkestoisia eri elinjärjestelmissä ilmeneviä oireita tai oireyhtymiä, joiden aiheuttajaksi ei sovi mikään perinteinen tunnettu häiriö. Keholliset haittaavat ja toimintakykyä heikentävät kokemukset, kuten huimaus, uupumus, päänsärky, turvotukset, tykyttely, vatsakivut ja puutumiset, ovat väestössä erittäin tavallisia. Tällaisista oireista kärsii vähintään viikoittain yli puolet työikäisistä henkilöistä, ja niitä kokevat lähes kaikki jossakin elämänsä vaiheessa. Stressipäänsärky, ärtynyt suoli, toiminnallinen unettomuus ja uupumus ovat tavallisimpia toiminnallisia oireita. Mikäli oireisto kuitenkin pitkittyy ja alkaa merkittävästi haitata toimintakykyä, puhutaan toiminnallisesta häiriöstä.” (Terveyskirjasto)
Kun vähintään joka kolmas yleislääkärin vastaanotolle tulevista potilaista kärsii hyvänlaatuisista oireista, joiden aiheuttaja jää epäselväksi, voi jokainen kuvitella miten isoa määrää ihmisiä ongelma koskettaa. Se, että ei saada diagnosoitua, tarkoittaa myös sitä, että joudutaan hoitamaan seurauksia ei syitä. Ja vertauskuvallisesti sanottuna, kun sammutellaan hätävaloja ottamalla sulakkeita pois, niin ongelma usein vain pahenee. Juurisyihin keskittymällä olen siis itse saanut hoidella paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana ihmisiä. Moni on saanut apua, kun on saatu autonomista hermostoa rauhoitettua ja suolistoon liittyviä ongelmia selätettyä. Kyllä voin sen todeta, että on minulla ollut välillä sormi suussa, mutta hyvät yhteydet yläkertaan ovat helpottaneet omaa jaksamistani olla tukena. Eikä yhtään pöllömpää ole ollut sekään, että minulla on ollut apuna ja tukena muita sydämellään töitä tekeviä. Upeita tyyppejä, joilta olen myös saanut asiakkaideni lisäksi oppia niin paljon. Olen saanut toimia osana verkostoa johon on kuulunut useita osaajia eri aloilta, myös lääkäreitä, jotka tekevät työtä kokonaisvaltaisella otteella, pistäen likoon harmaita aivosolujaan.
Liikunnan opettajan sijaisuutta tehdessäni yrittäjän työn ohella, tuntui ensimmäisen kerran, että uuvuin työssäni. Silloinkin sain opin asiakkailtani eli oppilailtani: ilo ei suorittaminen, on se juttu. Oleminen, kuunteleminen, ihmettely, kysymykset, osallistuminen, yhdessä tekeminen ja ”leikkiminen”. Yhdessä koripalloa pelatessa noiden kirkuvien teinien riemu siitä, että joku omasta joukkueesta sai korin, sai minutkin, ainakin melkein kirkumaan. Onnistumisen ilo jaettuna on moninkertainen ilo. Itse yksinkertaisesti palauduin henkisesti tullessani enemmän lapsen kaltaiseksi. Se ei edellytä sinultakaan muuta, kuin tulla vaan vähän vähemmän täydelliseksi aikuiseksi.
Tulla siksi joka olet- tulla sinuksi.
Do and Become What you are!
Dobe Oy hyvinvointivalmennukset Hyvinvointivalmentaja Lehtinen