Hyvinvointivalmennus Turku

X°Cryo™

Suomalainen Huippukylmähoito hyvinvoinnin tueksi

Kylmähoidon edut on jo tunnettu pitkään. Monelle suomalaiselle ennestään tuttua on avantouinti, lumessa kieriminen tai kylmäsuihku, joilla on saatu aikaan positiivisia vaikutuksia sekä mielessä että kehossa. Kivuttomuutta, parempaa palautumista, kohentunutta unenlaatua, hyvänolon tunnetta ja rauhoittumista; endorfiinejä. Kylmässä karaistuminen liitetään yleisen vastustuskyvyn ja immuunijärjestelmän vahvistumiseen. Mihin tämä kaikki sitten perustuu? Kylmähän synnyttää ensisijaisesti stressireaktion kehossa. Niinpä, mutta tämä stressi puolestaan aiheuttaa reaktioketjun hormoni- ja entsyymitoiminnassamme, mikä puolestaan saa aikaan nämä monet positiiviseksi mieltämämme seuraukset. Aihetta on tutkittu jonkin verran meillä Suomessa ja myös ulkomailla. Vaikutusmekanismeja ei täysin tunneta, mutta tiedetään, että toistuva kylmäaltistus lisää kehon kykyä tuottaa kivunpoistoon ja tulehdukseen liittyviä vasta-aineita, kuten esimerkiksi adrenaliinia, kortisolia, endorfiineja ja testosteronia. Adrenaliinin ja endorfiinin lisääntynyt tuotanto voi myös muun muassa auttaa vähentämään stressiä ja helpottaa unettomuuteen.

Suomessa kylmähoidon vaikutuksia tutkineen liikuntatieteiden maisteri Tarja Westerlundin väitöskirjassa todetaan, että huippukylmäaltistus on turvallinen hoitomuoto terveille henkilöille. Väitöskirjassa todetaan myös, että hoito oli turvallinen keino lievittää perusterveen henkilön kipuja ja tulehduksia. Heti kylmähoidon jälkeen aloitettu jumppa tai liikelaajuuksien läpikäynti osoitti sen, että nämä sujuivat kivuttomammin vaikeata nivelreumaa sairastavillakin. (Westerlund 2009.) Reumasäätiön sairaalassa tehty tutkimus stressireaktiosta osoitti myös sen, että kylmäaltistuksen seurauksena koettiin rauhoittumista.

CTN.FI on Suomalainen huippukylmälaitteiden valmistaja jo vuodesta 2013. Laitevalikoimaan kuuluvat kokovartalo- ja paikallishuippukylmää eli cryoterapiaa. Paikallisesti annettu huippukylmähoito saa aikaan edellä kuvatun reaktion juuri halutulla alueella.

Cryohoito paikallishoitona patentoidulla X°CRYO – kylmähoito­laitteella

X°CRYO-hoitolaitteen toiminta perustuu jäähdytetyn ilman suureen virtausnopeuteen ja tilavuuteen, jolloin ihon pintakudos voidaan jäähdyttää nopeasti. Hoidettavalle alueelle saadaan aikaan edellä kuvattu thermoshokki turvallisesti ja hallitusti ilman paleltuman tai muiden sivuvaikutusten vaaraa. Hoito edistää omaa verenkiertoa, aineenvaihduntaa ja hyvänolon endorfiinien vapautumista. Ilmavirran nopeutta voidaan säätää hoidettavan mieltymysten mukaan. Hoito kohdistetaan paljaalle ja kuivalle iholle.

Lisää liikkuvuutta vähemmän turvotusta

Suomessa kehitetty ja valmistettu X°CRYO on suunniteltu käytettäväksi ihon, nivelten ja lihasten paikallisiin huippukylmähoitoihin eri puolille kehoa. Se soveltuu erityisesti liikkuvuuden lisäämiseen sekä tulehduksien ja turvotuksen lieventämiseen esimerkiksi polvissa, nilkoissa, ranteissa ja kyynärpäissä. Huippukylmähoitoa voi tehdä myös kasvoille siihen suunnitellulla cryofacial-maskilla. X°CRYO-laitteella hoito on helppoa, turvallista ja nopeaa. Suositeltu hoidon kesto on 1-3 minuuttia.

Cryoterapia lisää hyvää oloa huippunopeasti!

Cryoterapia eli huippukylmähoito on luonnonmukainen ja lääkkeetön apu, joka lisää kokonaisvaltaista hyvinvointia. Monet urheilijat sekä käyttäjät ovat olleet erittäin tyytyväisiä kylmähoitoon. Huippukylmähoito on nopea tapa lievittää kipuja ja toipua rasituksesta. Kylmähoito nopeuttaa myös leikkausten jälkeistä paranemista. Tyytyväisiä käyttäjiä on mm Kimi Räikkönen ja Aleksi Toivonen. Lisää tyytyväisiä ja hämmästyneitä asiakaskokemuksia on luettavissa CTN sivustolta.

Katso esite

X°CRYO:n hyödyt

Urheilullinen suorituskyky ja palautuminen

  • Nopeuttaa lihasten palautumista
  • Vähentää maitohappoja
  • Lisää liikkuvuutta
  • Urheiluvammat, nyrjähdykset ja muut pehmytkudosvauriot
  • Selkä-, niska- ja hartiakivut
  • Nopeuttaa aineenvaihduntaa

Terveys

  • Nopeuttaa toipumista vammoista ja leikkauksista
  • Helpottaa kroonisia kipuja ja niveltulehduksia
  • Vähentää turvotusta ja nestekertymiä
  • Vähentää stressiä
  • Soveltuu kivunhallintaan laser- ja IPL-hoitojen aikana ja niiden jälkeen

Kauneus ja hyvinvointi

  • Häivyttää ikääntymisen merkkejä
  • Vähentää selluliittia
  • Lisää kollageenin tuotantoa
  • Helpottaa erilaisia iho-ongelmia, kuten psoriasista ja aknea

“Minulle suurin hyöty tulee vammojen, pienten kolhujen ja mustelmien nopeasta paranemisesta. Erityisesti paikallinen cryoterapia on ollut tehokasta ja käytän X°Cryo-laitetta päivittäin harjoitusten jälkeen.”

– MMA-ammattilainen Aleksi Toivonen

“Käytän cryoterapiaa rasituksista toipumiseen ja kipujen lievittämiseen. Siitä on hyötyä etenkin kovan fyysisen harjoittelun tai kovan kisaviikonlopun jälkeen.”

– F1-kuski Kimi Räikkönen
Lisää kokemuksia

Johanna on aktiivinen urheilun harrastaja. Hänen leikattu polvi oli viimeisen puolen vuoden aikana alkanut oireilemaan uudestaan. Katso miten kyykkääminen sujuu huippukylmähoidon jälkeen.

Tonin alaselkä on ollut kipeä jo melkein 2 vuotta. Sen taivuttaminen on ollut vaikeaa ja kipeä alaselkä on rajoittanut hänen elämäänsä paljon. Tonin fiilis kertoo hoidon välittömästä tehosta kaiken.